Luulin että vihdoin alkais oikeasti helpottaa, mutta paskanmarjat. Eilen illalla kaikki tuli taas tulvimalla mieleen. Ja nyt paljon vahvempana tunne siitä, että keskenmeno oli mulle ihan oikein. Oon tehny niin paljon pahaa tässä vuosien varrella, että ehkä olin ansainnu tän. Tiedän, että en sais ajatella niin, mutta ei voi mitään, näin minä vaan ajattelen...
Näin unta, jossa oli pieni vauva. En tiedä oliko se mun oma vai jonkun muun, mutta oli tosi todentuntuinen uni. Se vauva piti mua kädestä ja nauro ihan hulluna. Minäkin nauroin. Ehkä jonakin päivänä näin oikeasti tapahtuu. Mutta nyt se tuntuu tosi kaukaiselta ajatukselta. En halua yrittää uudestaan, ainakaan ihan heti kohta, jos näin käy toisen kerran niin en tiedä miten siitä toivun.
Yritän saada ajatukset toisaalle, mutta heti kun jään vähäksi aikaa yksin... Se on taas mielessä. Haluaisin vaan unohtaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti