6 viikkoa ja neljä päivää keskenmenosta. Raskaus olis nyt viikolla 16+5. Ei sais miettiä sitä, mutta en voi sille mitään. Kaveri on tänään viikolla 25, ei helpota yhtään kuunnella vauvajuttuja siltä suunnalta. Vieläkin ahdistaa olla lasten seurassa. Eilen käytiin isännän ja tämän veljen kanssa Jyväskylässä Kodinykkösellä shoppaamassa, kävelin häkkisänkyjen ohi ja meinasin alkaa itkemään. Telkkarista näin miten joku suunnittelee aborttia, teki mieli kuristaa se siihen paikkaan. Helpottaako tää joskus?
Välillä on päiviä, että tekis mieli myydä koko omaisuus, irtisanoutua ja muuttaa jonnekin helvetin kauas. Jättää perhe ja isäntä, tehdä ihan mitä mua itteäni huvittaa. Pistää koko elämä ihan uusiks. Isäntä ja siskot suunnitteli meidän häitä viime viikonloppuna, teki mieli juosta karkuun. Yritin vaan hymyillä ja kommentoida jotenkin. Jostain syystä en pysty suunnittelemaan tommosia asioita enää. Pää on ollu ihan sekaisin tän 6 viikkoa ja neljä päivää.
Viime viikonloppuna sain olla 4 päivää ihan muissa kuvioissa ja semmosten ihmisten keskellä jotka ei tiedä musta yhtään mitään. Sillon kaikki omat murheet unohtui ja olin vähän aikaa onnellinen. Joten tällaista toimintaa pystyn suunnittelemaan pitkänkin ajan päähän. Olin siis nuorkauppakamarin kokouksessa Helsingissä ja sen jälkeen vielä Viron risteilyllä. Kännissä kolme päivää. Pieni loma arjen keskellä. Seuraava oman kamarin kokoontuminen on parin viikon päästä, odotan sitä jo epätoivoisesti. Siitä pari viikkoa eteenpäin, niin on seuraava. Itseasiassa mulla on nuorkauppakamarin menoja suunniteltuna jo vuoden päähän. Eilen innoissani selitin niitä isännälle ja tämän veljelle, meinasivat heittää mun kalenterin jorpakkoon. Ne ei tiedä, että tällä hetkellä nuorkauppakamari on ainut asia josta pystyn nauttimaan. Jotenkin, en pysty ees isännälle kertomaan mitä kaikkea mun päässä pyörii. Ehkä pelkään sen reaktiota. Tai sitten haluan vaan kärsiä tän kaiken itsekseni, en tiedä. Kuulostan omasta mielestänikin ihan siltä, etten tiedä enää mitä elämältä haluan. Tai no tiedän, mutta en tiedä milloin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti