keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Tänään on hyvä päivä

Heräsin valmiiksi hyvällä tuulella, toivon mukaan jatkuu koko päivän. Tänään on ensimmäinen kolmesta vapaapäivästä. Pitäis yrittää levätä, että tää flunssa lähtis joskus pois. Mutta kotona olis niin paljon kaikkea tekemistä. Enkä osaa rentoutua niin kauan kun ne on tekemättä. Huokaus. Kai se on pakko jotain tehdäkin tänään.

Koirat kuorsaa tyytyväisenä vieressä. Toisaalta, jos vaan ottais niistä mallia ja makais koko päivän sohvalla, vailla huolen häivää.

Tänään tajusin, oon ollu nyt melkein vuoden mukana nuorkauppakamaritoiminnassa. Noin vuosi sitten M kysy multa että lähtisinkö mukaan kamaritoimintaan. Sillon kysyin että mikä vittu se on ja asia unohtu vähäks aikaa. Sitten kun se houkutteli uudestaan, lähdin mukaan. Nyt kun oon melkein vuoden pyöriny mukana kokouksissa, tapahtumissa, koulutuksissa ja illanistujaisissa, en vois kuvitella elämääni ilman kamaria. Oon tavannu siellä ihan älyttömästi huippuja ihmisiä, viettäny hauskaa aikaa ja oppinu uutta vetämällä projektin C-alueen fg-kisasta. Ensi kuussa on vaalikokous, jossa toivon mukaan (no kyllä se aika todennäköistä taitaa jo olla) pääsen oikeaksi jäseneksi. Mulla on kans hakemus vetämässä hallitukseen. Jänniä aikoja, katotaan miten käy. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti