Vauvapainajaiset

Näin unta, että synnytin jotain ällöttäviä toukan tapaisia, jättimäisiä punasia otuksia. En olekaan hetkeen nähny painajaisia tähän aiheeseen liittyen... jäi varmaan taas nuo vauvat alitajuntaan kummittelemaan, kun katsottiin eilen isännän kans sarjaa jossa oli pieniä vauvoja.. itkuhan se pääs niitä katellessa. Eikä isäntä huomannu mitään.

Pari viikkoa sitten päätin, että nyt on aika piristyä ja lakata murehtimasta tätä asiaa. Ei se tainnukaan käydä niin helposti.

klo 16:48

Eikö flunssan lääkitseminen kuumalla kaakaolla (tasavallalla höystetyllä sellaisella) ole ihan normaalia?

Hajoaminen

6 viikkoa ja neljä päivää keskenmenosta. Raskaus olis nyt viikolla 16+5. Ei sais miettiä sitä, mutta en voi sille mitään. Kaveri on tänään viikolla 25, ei helpota yhtään kuunnella vauvajuttuja siltä suunnalta. Vieläkin ahdistaa olla lasten seurassa. Eilen käytiin isännän ja tämän veljen kanssa Jyväskylässä Kodinykkösellä shoppaamassa, kävelin häkkisänkyjen ohi ja meinasin alkaa itkemään. Telkkarista näin miten joku suunnittelee aborttia, teki mieli kuristaa se siihen paikkaan. Helpottaako tää joskus?

Välillä on päiviä, että tekis mieli myydä koko omaisuus, irtisanoutua ja muuttaa jonnekin helvetin kauas. Jättää perhe ja isäntä, tehdä ihan mitä mua itteäni huvittaa. Pistää koko elämä ihan uusiks. Isäntä ja siskot suunnitteli meidän häitä viime viikonloppuna, teki mieli juosta karkuun. Yritin vaan hymyillä ja kommentoida jotenkin. Jostain syystä en pysty suunnittelemaan tommosia asioita enää. Pää on ollu ihan sekaisin tän 6 viikkoa ja neljä päivää.

Viime viikonloppuna sain olla 4 päivää ihan muissa kuvioissa ja semmosten ihmisten keskellä jotka ei tiedä musta yhtään mitään. Sillon kaikki omat murheet unohtui ja olin vähän aikaa onnellinen. Joten tällaista toimintaa pystyn suunnittelemaan pitkänkin ajan päähän. Olin siis nuorkauppakamarin kokouksessa Helsingissä ja sen jälkeen vielä Viron risteilyllä. Kännissä kolme päivää. Pieni loma arjen keskellä. Seuraava oman kamarin kokoontuminen on parin viikon päästä, odotan sitä jo epätoivoisesti. Siitä pari viikkoa eteenpäin, niin on seuraava. Itseasiassa mulla on nuorkauppakamarin menoja suunniteltuna jo vuoden päähän. Eilen innoissani selitin niitä isännälle ja tämän veljelle, meinasivat heittää mun kalenterin jorpakkoon. Ne ei tiedä, että tällä hetkellä nuorkauppakamari on ainut asia josta pystyn nauttimaan. Jotenkin, en pysty ees isännälle kertomaan mitä kaikkea mun päässä pyörii. Ehkä pelkään sen reaktiota. Tai sitten haluan vaan kärsiä tän kaiken itsekseni, en tiedä. Kuulostan omasta mielestänikin ihan siltä, etten tiedä enää mitä elämältä haluan. Tai no tiedän, mutta en tiedä milloin.

Yksin kotona

Huh, pitkästä aikaa joudun olemaan koko päivän yksin. Ja viimeisen kuukauden aikana siis nämä päivät on ollu pahimpia jolloin oon ollu yksin. Ehtii ajatella liikaa. Isäntä on ensin koko päivän töissä ja lähtee sitten kaverinsa luokse iltaa istumaan. Joten laadin itselleni eilen illalla pitkän listan siitä mitä teen tänään. Etten ehdi ajatella liikaa. Ainakaan toivottavasti en ehdi.

Toisaalta tekis mieli sanoa isännälle että jäisi minun seuraksi kotiin, mutta enhän mä voi. Ite lähden kuitenkin sitten ensi viikolla moneksi päiväksi Etelä-Suomeen reissaamaan ja isäntä joutuu olemaan silloin kotona karvaisten lasten kanssa.

Tänään on hyvä päivä, tänään on hyvä päivä, tänään on hyvä päivä... En mieti. En mitään !

4 viikkoa ja 2 päivää keskenmenosta

Pystyn jo puhumaan asiasta ihmisille ilman sen suurempaa romahdusta. Enkä ajattele asiaa enää ihan niin paljon, mutta ajattelen kuitenkin.

Nyt sais jo yrittää uudelleen. Mutta ahdistaa pelkkä ajatus siitä. Ja muutenkin tulevaisuuden suunnittelemisesta. Jos mä suunnittelen tulevaisuutta, tuntuu siltä niinko olisin mukamas jo päässy tästä yli. Eikä asia oo ihan niin.

Vieläkin ahdistaa lasten seurassa. Ahdistaa kuunnella tuttujen raskauskertomuksia. Kaksi kaveria on tällä hetkellä raskaana ja yksi synnytti vähän aikaa sitten, näitä siis saa kuunnella aika paljon...

Tuntuu siltä, että en jaksa tehdä yhtään mitään. En jaksa nousta sängystä ylös, en jaksa tehdä kotona mitään muuta ko maata sohvalla ja tuijottaa jotain sarjaa. En jaksa lähteä töihin, en vierailemaan tuttujen luona, en jaksa harrastaa mitään. Syksyn tulo ei varsinaisesti auta asiaa, oon joskus kärsiny lievästä syysmasennuksesta...  Juomaan kyllä jaksan lähteä. Viimeisen kuukauden aikana alkoholi on maistunu vähän liiankin hyvin. Niin hyvin, että loppuillasta en muista enää yhtään mitään.

Eli tällä hetkellä en koe itseäni kovin onnelliseksi. Mutta, vahva kun olen, minä kestän kaiken. Tästä ei ole suunta kuin ylöspäin.

Tapahtuma-josta-en-puhu

Luulin että vihdoin alkais oikeasti helpottaa, mutta paskanmarjat. Eilen illalla kaikki tuli taas tulvimalla mieleen. Ja nyt paljon vahvempana tunne siitä, että keskenmeno oli mulle ihan oikein. Oon tehny niin paljon pahaa tässä vuosien varrella, että ehkä olin ansainnu tän. Tiedän, että en sais ajatella niin, mutta ei voi mitään, näin minä vaan ajattelen...

Näin unta, jossa oli pieni vauva. En tiedä oliko se mun oma vai jonkun muun, mutta oli tosi todentuntuinen uni. Se vauva piti mua kädestä ja nauro ihan hulluna. Minäkin nauroin. Ehkä jonakin päivänä näin oikeasti tapahtuu. Mutta nyt se tuntuu tosi kaukaiselta ajatukselta. En halua yrittää uudestaan, ainakaan ihan heti kohta, jos näin käy toisen kerran niin en tiedä miten siitä toivun.

Yritän saada ajatukset toisaalle, mutta heti kun jään vähäksi aikaa yksin... Se on taas mielessä. Haluaisin vaan unohtaa.

Tapahtumarikas vuosi

Paljon on tapahtunu vuodessa. Hyvää ja pahaa. Paljon on suunnitelmia menny uusiks.

Muuton suhteen, päädyttiinkin muuttamaan vain keskustaan, koska isäntä lähti koulunpenkkiä kuluttamaan. Ja koska minä sain hankittua itselleni siirron oman pitäjän Siwaan. Joten olis ollu turhan hankalaa sieltä korvesta yrittää yhdellä autolla kulkea töihin ja kouluun.

Kolmannen koiran hankkiminen taas, no, jotenkin kävi niin että hankittiin kissa. :) Rakas serkkuni päätti taas kerran luopua yhdestä lemmikistään, joten pelastettiin se, Väinö. Tähän mennessä siis olen pelastanut kyseiseltä serkultani kaksi gerbiiliä, koiran ja kissan. Mitäköhän seuraavaksi? Hän hankki taas uuden koiran...

Se lapsen yrittäminen sitten taas... Viime vuoden elokuussa lopetettiin pillerit. Pitkään yritettiin, meinasin jo luopua toivosta, biletin ihan liikaa, tein tyhmiä asioita. No, tämän vuoden heinäkuussa sitten vihdoin tuli positiivinen tulos. Melkein vuoden yrittämisen jälkeen siis. Tein testin viisi kertaa, en millään meinannut uskoa että vihdoin on onnistunut. Oltiin ikionnellisia, suunniteltiin jo ihan liikaa tulevaisuutta lapsen kanssa. Isäntä oli niin onnessaan, että kertoikin heti alkuraskaudesta melkein kaikille tutuille. Ite en olis vielä halunnut kaikille kertoa, mutta niin siinä kävi, kaikki tiesi.
Sitten, raskausviikko 9+6, alkoi kipu. Pientä kivistystä mahassa, pelkäsin jo pahinta, mutta en kuitenkaan halunnut uskoa siihen. Rv 10+1, järkyttävä kipu. Järkyttävä vuoto. Hysteerinen itku keskellä yötä. Herätän isännän, joka joutuu soittamaan ambulanssin. Kolmen aikaan yöllä ensihoitaja sanoo sen mitä en halua kuulla, keskenmenolta vaikuttaa. Vievät minut keskussairaalaan, jossa puoli viiden aikaan aamulla odotan peloissani pääsyä lääkärille ja gynekologille. Puoli kuusi aamulla saan vihdoin varman vastauksen, keskenmeno on käynnistynyt. En pysty nukkumaan. Makaan sairaalansängyssä ja itken. En nukkunut yli vuorokauteen.

Nyt tästä on kaksi viikkoa. Alkaa vihdoin jo helpottaa, pystyn ajattelemaan jo muutakin. Alavatsa ei enää supistuksillaan muistuta tapahtuneesta. Vuoto muistuttaa yhä. En voi sanoin kuvailla miltä tää kaikki on tuntunu. Kaikki jotka on kokenu sen itse, ymmärtää. Isäntäkin sanoi, että ei voi ymmärtää miten pahalta musta tuntuu, kun se kuitenkin kasvoi mun sisällä. Niinpä.

Jospa tästä selvitään ajan kanssa. Ja joskus sitten yritetään uudelleen jos pystytään...

Muutoksen tuulia.

Joo, elikkä nyt on sitte ihan kunnolla muutoksia tapahtumassa. Me muutetaan. Isännän mummolaan (joka on tyhjillään). Keskelle metsää. 70 kilometrin päähän tästä missä nyt asutaan. Väliaikaisesti kylläkin mutta silti. Vähän sekalaiset fiilikset tästä. Toisaalta en haluais muuttaa, kun oon kotiutunu tähän niin hyvin. Ja onhan tää hyvä asunto. Mutta me säästetään NIIIIN paljon, jos muutetaan sinne, että ei ole mitään järkeä olla muuttamatta. Tarkoituksena tässä muutossa on siis se, että saadaan säästettyä nopeammin sitä omaa taloa varten. Voitais jopa vuodessa saada säästettyä tarpeeksi että saadaan asuntolaina !

Ja toisekseen, meinattiin hankkia vielä kolmas koira. :) Meillähän olis siellä sitten tilaa vaikka kokonaiselle koiratarhalle ! Saadaan Seralle leikkikaveri. :) Löydettiin ilmoitus samanikäisestä huskytytöstä, nyt odotellaan viestiä siltä myyjältä. 

Syksy tulee ihan tosissaan. Onneks on vielä lämpösiäkin päiviä.